Matkatavarat
Tärkeät matkakumppanit valmiina pakattaviksi! |
Molemmat kun ollaan melko paljon matkusteltu, niin pakkaaminen ei ainakaan näin etukäteen kuulosta kovin ongelmalliselta. Tosin johtuu ehkä myös siitä, että mä olen uhrannut sille jo tosi paljon miettimisaikaa.. :D Rinkassa on tietysti meinaan se huono puoli, että kaikki kamat kantaa selässään, joten ei kannata ylipakata. Ollaan koitettu miettiä melko tarkkaan millaisia tavaroita ja vaatteita sitä tarvisi ottaa mukaan jottei kannettais kovin montaa turhaa asiaa. Viime aikoina mitä mukaan - keskustelut onkin menneet niin että Nuutti toteaa että tää olis hyvä ottaa ja mä katon tuimasti "painaa liikaa!" :D Tarkoitus olis tehdä koepakkaus lähtöä edeltävän viikon loppupuolella, niin että siinä vaiheessa ehtii vielä karsia ja pohtia mitkä on tarpeellisia ja mitkä ei. Mutu-tuntumalla haluisin tähdätä siihen ettei rinkka painais enempää kun 10-12 kiloa, sillä matkanvarrelta tulee kuitenkin ostettua lisää tavaraa ja 15 kilon ylittävä rinkka on mulle jo aika tuskaista kantaa. Ton lisäks tulee vielä erikseen "käsimatkatavarat", eli erillinen reppu jossa kulkee arvokkaimmat eli puhelin, lompakko, kamera, tabletti jne. Se tulee todennäkösesti painamaan myös muutaman kilon joten kaikkiaan painoa on noin 15-20 kiloa.
Pakkauksen apuvälineinä käytetään tyhjiöpusseja, minigrip-pusseja ja kangaspusseja joissa suljinnarut. Pakkaamista, purkamista ja tavaroiden etsimistä helpottaa kun kaikki tavarat olis jaoteltu jollain tavalla omiin pusseihin, niin ne on helppo löytää.
Pakkaajan apulaiset |
Alla alustava lista mukaan otettavista tavaroista, päivittelen sitä sitten kun on pakkausvaiheessa ja näkee mitä ihan oikeesti mukaan lähtee. Tässä vaiheessa kun ei ole vielä oikeasti pakannut mitään niin listan pituus jo vähän hirvittää, eli katotaan nyt kuinka paljon sitä joutuu vielä karsimaan..
Housut (irrotettavat lahkeet polven alapuolelta)
Shortsit x 2
Hame
Mekko x2
Olohousut
Legginsit
Toppi x 5
T-paita x 4
Ohut pitkähihainen
Neuletakki/paita x2
Bolero
Fleece
Vedenkestävä takki
Alusvaatteet
Villasukat tms paksut sukat
Kävelykengät
Sandaalit
Varvassandaalit
Ballerinat
Huivi x2
Ohut matkapyyhe
Puhallettava matkatyyny
Silkkimakuupussi
Pesutarvikkeet
Hygieniatarvikkeet
Lääkkeet
Piilarit + piilarineste
Aurinkolasit (voimakkuuksilla ja ilman)
Korvatulppia
Päiväreppu
Pienempi laukku mm.iltamenoja varten
Tabletti+laturi
Kännykkä+laturi
Kamera+laturi+2 muistikorttia
Kirjanlukija
Otsalamppu
Leatherman
Lukko rinkkaa varten
Vaijerilukko
Muovinen lusikka/haarukka/veitsisetti
Snorkkelit
Kommentit
Lähetä kommentti